Etusivu > Taide & sarjis


Taide & sarjakuva

Olen maalannut ja piirtänyt koko elämäni, siitä asti, kun kynä pysyi kädessä. Näillä sivuilla on töitäni vuodelta 2002 lähtien. Perinteisempien taideteosten lisäksi myös sarjakuvia, taustakuvia, avatareja ja pari animaatiota.
 
Tarjolla on sekä realistista että mangainspiroitunutta taidetta, originaaleista fanarttiin. Perinteiset tekniikat ja värit ovat lähellä sydäntäni.



Päivitykset

Pe 25.06.2010 klo 12.45

Kolme uutta arttia, Serendipity Sonata, Sounds of Silence ja Traconin ohjelmalehden kuvitusta. Lisäksi lisäsin vielä yhden luonnoksen, jonka löysin, vuoden 2009 luonnoksiin.



Pe 26.03.2010 klo 15.40

Jaksoin vihdoinkin skannata vuoden 2009 luonnoksia. Lisäksi yksi uusi art, Mai Villimarja ^^.



La 16.01.2010 klo 19.50

Kaksi uutta piirrosta: Grr, Harry ja Kitchen by Night.



Ma 14.12.2009 klo 03.00

Uutta taidetta: Mademoiselle Papillon, Gotham City's Ladies, Rainapaita 09, Frulle ja Ernest. Lisäksi kaksi HP -fanarttia, joita en koskaan saanut valmiiksi, mutta päätin kuitenkin laittaa ne tänne: The Blazing Lights of Hallowe'en ja A Night In Library. Ja vielä kolme avataria. Eli aika kiva pläjäys ;) Minulla on hirveästi kaikkea pientä skannattavaa tuonne luonnoksia & sälää -osioon, mutta saatte ne vasta ehkä ensi kerralla~ Kuten tarkkasilmäiset huomaavat, järjestin gallerian taas uudestaan (ja kulutin 4 tuntia noiden "uudempi-vanhempi" -linkkien muutteluun ja muuhun säätöön), ja poistin kortit kun ne oli niin vanhoja ja kökköjä. Korjailin muutenkin tekstejä ja suurin osa töistäni on nyt Creative Commonssin Nimeä - Ei kaupallinen - Ei muutettuja teoksia -lisenssin alla.


Webdesign
Vuosien aikana tekemiäni ulkoasuja eri sivustoille.
> Sivuille
nappula
Kuvataide & sarjakuva
Sekä realistista että mangainspiroitunutta kuvataidetta, grafiikoita ja sarjakuvaa.
> Sivuille
nappula
Pallonivelnuket - BJD
Valokuvia, käsitöitä, kustomointia ja tietenkin nukkejen esittely.
> Sivuille (englanniksi)
nappula
Cosplay
Cosplay-pukujen esittelyä, valokuvia ja vinkkejä. Sivut tulossa keväällä 2010.